|
[ -- Edellinen sivu -- ] Sivu 4/12 [ -- Seuraava sivu -- ]

Olimme siis onnistuneesti selvinneet messualueelle. Messe/Laatzenin asemalta suuntasimme massan mukana ja päädyimmekin lopulta erityiselle skywalkille, joka yhdistää rautatieaseman ja messualueen. Skywalk on siis eräänlainen ilmassa kulkeva kävelysilta. Skywalkilta oli hyvät näkymät ensimmäisiin halleihin ja alueen parkkipaikoille, alueen koko alkoi pikkuhiljaa aueta. Jo skywalkilta näkyvä halli numero 27 näytti valtavalta.
 |
|
Skywalk rautatieaseman päädystä kuvattuna.
|
 |
|
Halli 27 skywalkilta kuvattuna.
|
 |
|
"Putken" sisällä.
|
Skywalkilta astuimme lopulta itse messualueelle, portilla lippukone painoi vielä lippuun käyttöpäivämäärän ja päästi tämän jälkeen sisään. Päätimme lähteä ensimmäiseksi kohti jo skywalkiltakin näkynyttä halli numero 27:ää.
 |
|
Alueen koko alkaa heti alusta alkaen valjeta meille, hyvä että viimeiset hallit edes erottaa kunnolla.
|
Messualueen koko paljastui siis lopulta lähinnä aivan uskomattomaksi. Mitään sellaista emme todellakaan osanneet etukäteen edes kuvitella. Alueen jalat hajottavan koon takia Deutsche Messe AG on järjestänyt alueelle omat bussikuljetukset, kolme eri linjaa ajavat jatkuvasti aluetta ympäri koko messujen ajan.
 |
|
"Shuttle-bus"-linjat.
|
Melko mielenkiintoisena uutuutena Busseihin oli asennettu GPS-paikantimet, joiden avulla bussien liikkeitä pystyi seuraamaan tosin vain yhdestä hallista.
 |
|
Bussin tuulilasiin kiinnitetty GPS-paikannin.
|
 |
|
Bussien sijainnin kertova näyttö.
|
[ -- Edellinen sivu -- ] Sivu 4/12 [ -- Seuraava sivu -- ]
[ Sivun alkuun ]
|