| - Arkisto :: Tammikuu 2005 - |
|---|
Ison sivukoon takia olemme päättäneet poistaa arkistouutisten kuvat.
| Torstai, 27. Tammikuuta klo 19:35 - Ville Siirola |
| Saunalahdella tyytyväisimmät GSM-asiakkaat |
Euroopan asiakastyytyväisyys eli EPSI Rating -tutkimuksessa Saunalahti sai parhaimman arvosanan jo toisena vuotena peräkkäin. asteikolla nollasta sataan Saunalahti sai asiakkailtaan arvosanan 75,6. Seuraaviksi tulivat Sonera 74,4, DNA 72,3 ja Elisa 70,7.
EPSI Rating -tutkimuksessa laskettiin operaattoreille myös asiakasuskollisuusindeksi. Operaattoreiden asiakasuskollisuusindeksit olivat asteikolla nollasta sataan: Saunalahti 80,1, DNA 73,5, Sonera 72,1 ja Elisa 67,2.
Asiakastyytyväisyysindeksi putosi kaikilla osallistujilla asiakaspalvelun ja neuvonnan tason vuoksi. Saunalahti vastaa ongelmaan palkkaamalla tammi-helmikuussa 50 uutta työntekijää asiakaspalveluun.
Tutkimuksen tiedot kerättiin joulukuussa puhelinhaastatteluilla sellaisilta matkapuhelimen käyttäjiltä, jotka ilmoittivat maksavansa matkapuhelimensa kulut itse.
>>>> Lähde: Saunalahti >>>> www.saunalahti.fi
|
| Keskiviikko, 26. Tammikuuta klo 9:12 - Ville Siirola |
| Bill Gates lahjoittaa 750 miljoonaa USA:n dollaria lasten rokotuksiin |
Microsoftin pääpomo Bill Gates lahjoittaa huimat 750 miljoonaa USA:n dollaria ( n. 570 miljoonaa euroa ) kehitysmaiden lasten rokotusohjelmiin. Samanaikaisesti Norja lahjoittaa samaiselle Globa Alliance for Vaccination and Immunisation ( Gavi ) -liitolle 290 miljoonaa USD ( n. 220 miljoonaa euroa ).
"Tukemalla lasten immuniteettia on selvästi paras sijoituksemme, jonka olemme tehneet", kertoo Gates. Bill Gatesin lahjoituksen on määrä riittää kymmeneksi vuodeksi ja Norjan yli viideksi vuodeksi.
Gavi perustettiin vuonna 2000 ja on tähän mennessä onnistunut rokottamaan yli 54 mijoonaa lasta ympäri maailmaa. Rokotusohjelmaan kuuluvat muun muassa jäykkäkouristus, keltakuume, kurkkumätä, hinkuyskä ja hepatiitti B.
>>>> Lähde: BBC >>>> news.bbc.co.uk
|
| Keskiviikko, 26. Tammikuuta klo 8:45 - Ville Siirola |
| Google jälleen vauhdissa: seuraavaksi oma nettiselain? |
Uutissivusto Reuters kirjoittaa huhuista, että Google olisi kehittämässä omaa nettiselaintaan, joka kilpailisi netin herruudesta yhdessä Internet Explorerin, Mozilla FireFoxin ja muiden selaimien kanssa. Uutinen ei välttämättä ole pelkkä huhu, sillä Google on palkannut Mozilla FireFoxin pääkehittelijän Ben Goodgerin. Samoin Google on palkannut joitakin Internet Explorerin ohjelmoijia jo viime vuonna.
Ben Goodger kertoi http://weblogs.mozillazine.org/ben/-sivulla ettei aio lopettaa arvokasta työtään FireFoxin kehittämisessä. Päinvastoin Goodger on mielellään mukana FireFoxin tulevissa julkaisuissa.
Tehdäksemme Googlen huhuista enemmän totta, on yritys rekisteröinyt Gbrowser.com -sivun itselleen. Google ei kumminkaan itse kommentoinut huhua.
>>>> Lähde: Reuters >>>> www.reuters.com
|
| Tiistai, 25. Tammikuuta klo 13:00 - Ville Siirola |
| Transmeta luopuu prosessoreista ja myy uusimmat lisenssit Sonylle |
Muutamia vuosia prosessoribisneksessä pyörinyt Transmeta aikoo muuttaa suuntaansa ja lopettaa prosessoriensa ( Crusoe ja Efficeon ) kehittämisen ja tuotannon. Yhtiö aikoo keskittyä jatkossa uusien teknologioiden lisensoimiseen.
Asiakkaat reagoivat välittömästi uutiseen anelemalla Transmetaa vielä jatkamaan edes jollakin tavalla prosessorituotantoaan. Palautteista johtuen Transmeta päätti jatkaa asiakaspalvelua koskien prosessoreitaan samalla kun Transmeta korjaa omaa raha-aukkoaan ja toteuttaa uutta stragediaansa.
Eilen Transmeta julkaisi, että se on myynyt oman LongRun2-teknologiansa lisenssin Sonylle. Nykyinen LongRun-teknologia on ollut Transmetan prosessorien kulmakivi. LongRun2-teknologian oli tarkoitus laskea uusien prosessoriensa sähkönkulutusta ja estää paremmin lämmönnousua. LongRun2-teknologiaan liittyviä Transmetan tuotteita ei kumminkaan tulla nyt koskaan näkemään. Mitä Sony aikoo lisenssillään tehdä jää arvoitukseksi.
>>>> Lähde: Transmeta >>>> www.transmeta.com
|
| Tiistai, 25. Tammikuuta klo 12:29 - Ville Siirola |
| Googlelta prototyyppi TV-ohjelmien etsimiseen |
Google esitteli eilen maanantaina prototyypin TV-ohjelmien etsimiseen. Prototyyppi tunnetaan nimellä Google Video, jonka avulla käyttäjät voivat etsiä tekstiä TV-ohjelmien videoista. Esimerkiksi jos käyttäjä kirjoittaa hakusanaksi "Aasian Tsunami", antaa Google Video tuloksena Still-kuvina ne videot, jossa kyseistä hakusanaa on käytetty.
Googlella on jo toimiva versio ohjelmasta, mutta sitä ei esitelty julkisuudessa tekijänoikeusasioiden vuoksi. Protyyppi voidaan esittään julkisuudessa vasta sitten, kun Google saa eri mediakonserneilta luvan esittää still-kuviaan omilla sivuillaan.
>>>> Lähde: News.com >>>> www.news.com
|
| Maanantai, 24. Tammikuuta klo 15:06 - Ville Siirola |
| Roskapostiongelma hävittävät Internetin ja sähköpostin käyttäjiä? |
USA:laisen tutkimusyhtiö Osterman Researchin tekemän tutkimuksen mukaan jopa 44 prosenttia vastanneista väittää, että nykyiset roskaposti- ja tietoturvaongelmat ovat vähentäneet heidän Internetin ja sähköpostin käyttöä viimeisen vuoden aikana. Tutkimus suoritettiin kahdessa päivässä ja vastaajia oli yhteensä 241.
Samaisesta tutkimuksesta käy myös ilmi, että yksityiset käyttäjät ovat aktiivisimpia roskaposti- ja tietoturvaongelman pysäyttäjiä. Jopa 66,1% vastaajista antoi itselleen arvosanan 4 tai 5 ( paras arvosana 5 ) ponnisteluistaan roskaposti- ja tietoturvaongelmia kohtaan. Vertailun vuoksi Internet-operaattoreille kiitettävän arvosanan antoi 10,5% vastaajista.
Roskaposti- ja tietoturvaongelmilla ei näytä olevan loppua.
Roskaposti- ja tietoturvaongelmat eivät tule yrityksille halvaksi, sillä toisen yhdysvaltalaisen tutkimusyrityksen The Radicati Groupin mukaan pelkät roskapostikustannukset nousevat ennustettuna vuonna 2007 198 miljardiin USA:n dollariin kun ne vuonna 2003 olivat 20,5 miljardia dollaria ( kaikkien yritysten kustannukset yhteensä ).
>>>> Lähteet: Osterman Research, The Radicati Group >>>> www.ostermanresearch.com, www.radicati.com
|
| Maanantai, 24. Tammikuuta klo 14:08 - Ville Siirola |
| Peliyhtiöillä edessä rankat ajat |
Omatoimisilla peliyhtiöillä tulee olemaan edessään rankat ajat, kun Microsoft, Sony ja Nintendo julkaisevat lähes samanaikaisesti uuden sukupolven konsolinsa. Joidenkin yritysten pelätään joutuvan konkurssin partaalle yrittäessään sopeutua uuteen tiukkaan tilanteeseen, ennustavat englantilaiset omatoimiset yritykset.
Pelko konkursseista johtuu siitä, että uusien, entistäkin suorituskykyisimpien, konsolien odotetaan luovan peliteollisuudelle painetta yhä täydellisimpien pelien luomisessa. Arvokkaampien pelituotteiden luominen vaatii entistä enemmän rahaa, sillä työstä tulee tarkempaa ja vaativampaa.
Paine on luja myös kilpailussa työpaikoista, sillä säästöt kohdistuvat eniten pelitiimin koon pienentämiseen. Vain etevimmille koodaajille löytyy paikka tiimissä. Samalla pelikehityksen työkaluihin aiotaan sijoittaa enemmän.
>>>> Lähde: BBC >>>> www.bbc.co.uk
|
| Perjantai, 21. Tammikuuta klo 13:35 - Ville Siirola |
| SMS-viestien lähetys jälleen ennätykseen ainakin Englannissa |
Vuonna 2004 englantilaiset lähettivät yhteensä 26 biljoonaa tekstiviestiä. Määrä oli 26% korkeampi kuin vuonna 2003. Jo pelkästään joulukuussa Englannissa näpyteltiin 2,4 biljoonaa viestiä. Joka päivän saldo on 78 miljoonaa viestiä.
Tästä vuodesta odotetaan myös vilkasta viestittelyvuotta. Vaikka kännyköiden ominaisuudet ovat kehittyneet valtavasti, silti puhelinta käytetään eniten SMS-viestien lähettämiseen. SMS-viestien mahdollisuudet ovat vuodesta vuoteen laajemmat. Niillä voi muun muassa tilata tuotteita, vastata kyselyihin tai vaikka ostaa automaatista juotavaa. Joulunaikainen Aasian katastrofi nosti SMS-viestien käyttöä runsaasti muun muassa lahjoitustarjoituksissa.
>>>> Lähde: BBC >>>> www.bbc.co.uk
|
| Torstai, 20. Tammikuuta klo 15:32 - Ville Siirola |
| Logitechilta uusi tehokas langaton näppäimistö-hiiri-paketti |
Logitechin uusi Cordless DeskTop MX 3100 yhdistää maailman ensimmäisen laserilla toimivan MX 1000 -hiiren ja uuden multimedianäppäimistön.
Näppäimistö on suunniteltu nopeaan työskentelyyn, minkä mahdollistaa useat pikanäppäimet. Pikanäppäimiä löytyy muun muassa viestiohjelmiin, musiikin kuunteluun, Internet-radion kuunteluun ja kuvien ja videoiden katseluun. lisäksi ergonomiaan on kiinnitetty enemmän huomiota.
Palkinnon voittaneessa MX 1000 hiiressä parhain ominaisuus lienee sen paremmassa tarkkuudessa ja laajakäyttöisyydessään verrattuna tavalliseen puna-valolla toimivaan optiseen hiireen. Hiirtä pystyy käyttää usean materiaalin päällä ilman, että yhteys huononee signaalin vastaanottajalaitteeseen.
Uusi Logitech Cordless DeskTop maksaa n. 150 USA:n dollaria eli Euroopassa noin 115 euroa.
>>>> Lähde: Logitech >>>> www.logitech.com
|
| Torstai, 20. Tammikuuta klo 14:35 - Ville Siirola |
| Outlookista ladattava versio MSN Hotmailin avustuksella |
Microsoftin uudesta ladattavasta Office Outlook Live -ohjelmasta löytyvät Outlookin ominaisuudet ja MSN Hotmail. Ensimmäistä kertaa tunnettun sähköpostiohjelman voi ladata netistä rekisteröintiä vastaan 59,95 dollarin vuosihintaan ilman että tarvitsee ostaa koko Office-ohjelmaa. Uusi palvelu on avoin vielä vain Pohjois-Amerikassa, Kanadassa ja Iso-Britanniassa.
Rekisteröinti oikeuttaa uusimman Office Outlook -sähköpostiohjelman lataamiseen, 2 gigatavuun palvelintilaa viesteille, 20 megatavun kokoisten liitetiedostojen lähettämisen sekä roskapostisuodatuksen ja virustorjuntaominaisuuden. Office Outlookista löytyvät muun muassa kalenteri ja webmailiin verrattuna paremmat viestinkäsittelyominaisuudet.
>>>> Lähde: Microsoft.com >>>> www.microsoft.com
|
| Keskiviikko, 19. Tammikuuta klo 12:05 - Ville Siirola |
| Kannettavien MP3-soittimien myynnin uskotaan kasvavan |
Maailman toiseksi suurin MP3-soittimien valmistaja Creative uskoo soittimien myynnin kasvavan tänä vuonna rajähdysmäisesti.
"Markkinat nousevat nopeasti tällä alueella ja syy MP3-soittimet suosioon on halventuneet hinnat", kertoi Creativen tuotemarkkinointi johtaja Tommy Tsai Reuters-uutissivustolle tiistaina.
Suurin MP3-soitinvalmistaja on Apple 60-70 prosentin markkinointiosuudellaan. Applen erittäin hyvän suosion on mahdollistanut iPod-soitinperhe. Toisena ja kolmantena valmistajina tulevat Creative ja Samsung, molemmat noin 13% osuudellaan.
Creative ennusti omien MP3-soittimiensa myynnin kasvaneen viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 45 prosentilla verrattuna vuoteen 2003. Vuoden 2005 myynnin uskotaan olevat 35 miljoonaa Flash-muistiin perustuvaa MP3-soitinta, kun se vuonna 2004 oli 25 miljoonaa.
>>>> Lähde: Reuters >>>> www.reuters.com, www.creative.com
|
| Keskiviikko, 19. Tammikuuta klo 11:42 - Ville Siirola |
| Mozilla FireFox -selaimen suosio kiihtyy |
Ilmaisen ja avoimeen lähdekoodiin perustuvan Mozilla Firefox -selaimen suosio on parantunut huomattavasti viimeisen kolmen kuukauden aikana, kirjoittaa The Inquirer -uutissivusto. Tiedot perustuvat WestSideStory-nimisen yhtiön tutkimustietoihin.
Viimeisen kolmen kuukauden aikana FireFoxin käyttö on noussut lähes tuplasti; kokonaiskäyttöprosentti on nykyisin lähes 5%. Ehdoton selainhallitsija Internet Explorerin osuus kakusta on huikeat 90%. Loppuosuus on esimerkiksi Opera-selaimella ja muilla pienemmillä tekijöillä. Marras-joulukuussa 2004 IE:n kokonaiskäyttöprosentti putosi vajaan prosentin.
Vaikka tilastot osoittavat pieniä lukemia niin silti kilpailun syntyminen on varmasti hyvä asia. Selaimien välinen kilpailu on pysynyt paikoillaan ikuisuuden.
>>>> Lähde: The Inquirer, Web Side Story >>>> www.theinquirer.net, www.websidestory.com
|
| Maanantai, 17. Tammikuuta klo 17:10 - Ville Siirola |
| Siemensin mobiiliyksikkö myytäväksi tai lopetettavaksi |
Maailman neljänneksi suurimman matkapuhelinvalmistaja Siemensin mobiiliyksikön toiminta uhkaa loppua, jos yksikölle ei löydy ostajaa, kirjoittaa Sunday Telegraph.
Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Siemensin matkapuhelinyksikkö kärsi 140 miljoonan euron tappiot. Aikaisemmin Siemensin johtohenkilö Heinrich Von Pierer sanoi, että "tilanne on korjatta tai meidän on löydettävä partneri yhteistyöhön. Meidän on korjattava, suljettava tai myytävä". Paperimuodossa Siemens julkaisee lopullisen päätöksensä vuosittaisessa yleiskokouksessa 27.1.
Yhteistyökummpaneiden löytäminen on ollut Siemensille vaikeaa. Nyt kiinalainen Ningbo Bird on kieltänyt ostoaikeensa, samoin NEC.
>>>> Lähde: The Register >>>> www.theregister.com
|
| Maanantai, 17. Tammikuuta klo 10:57 - Ville Siirola |
| Anti-P2P -ohjelma johtaa alkuperäisjakajan jäljille |
USA:ssa toimiva BayTSP-ohjelmointiyritys on luonut Anti-P2P -ohjelman, jonka avulla löydetään ensimmäinen käyttäjä, joka lähetti tietyn tiedoston nettiin vapaasti kopioitavaksi.
Ohjelma, nimeltään FirstSource, lähettää useita pyyntöjä tiedostoon erittäin nopeasti. Ohjelma tekee johtopäätöksen alkuperäisestä tiedostonjakajasta olettamalla, että kyseisellä jakajalla on alkuperäinen tiedosto kokonaisuudessaan ja alkuperäisenä. Kun alkuperäinen tiedostonjakaja on paikallistettu, BayTSP ottaa yhteyttä yritykseen, joka loi tiedoston ja aloittavat tekijänoikeustoimet.
BayTCP:n mukaan esimerkiksi musiikkiyhtiöt voisivat ohjelman avulla keskittyä niihin käyttäjiin, jotka aloittavat laittoman tiedostonjakamiskierteen, eikä vain opiskelijoihin ja lapsiin, jotka ovat pääkohteita.
P2P-asiantuntijat kumminkin väittävät, että ohjelma on helppo kiertää. P2P-ohjelmien kehittäjät voivat helposti muokata ohjelmiaan niin, ettei FirstSource-ohjelma pääse käyttäjien jäljille.
>>>> Lähde: The Inquirer, New Scientist >>>> www.theinquirer.net, www.newscientist.com
|
| Perjantai, 14. Tammikuuta klo 16:18 - Ville Siirola |
| Samsung on julkaissut liikettä tulkitsevan puhelimen ( epävirallinen tieto ) |
Samsungin uudessa SCH-S310 -puhelimessa on kolmiulotteista liikettä tunnistava teknologia, joka laskennallisesti mittaa liikkeen suuntaa ja nopeutta. Nopean ja pienien liikkeiden lisäksi voidaan tallentaa puhelimeen myös numerosymboleita.
Käytännössä puhelinta heilutetaan ilmassa. Jos käyttäjä "kirjoittaa" ilmaan sanan "kolme" tallentuu puhelimen näytölle numero 3. Kun puhelinta ravistaa kaksi kertaa, se suorittaa puhelun päättymisen tai poistaa kaikki roskapostiviestit. Samoin jos ilmaan kirjoitetaan kirjaimet "O" tai "X", puhelin reagoi vastaamalla ääniviestiin joko "kyllä" tai "ei".
Vaikka ominaisuus voi tuntua hassulta, silti kehittäjäexpertit ennustavat uuden teknologian olevan hyväksi muun muassa puhelimella pelaamiseen tai niille, joille näppämistön käyttö on estynyt.
Vielä ainakaan ei Samsungin omilla sivuilla ollut mainintaa uudesta puhelimesta, eikä kuvia. Uutista on siis vielä pidettävä epävirallisena.
HUOM! Kuvassa oleva puhelin on Samsung SCH-A310, ei siis SCH-S310.
>>>> Lähde: Electric news >>>> http://www.electricnews.net >>>> Suoraan Electric Newsin uutiseen
|
| Perjantai, 14. Tammikuuta klo 15:49 - Ville Siirola |
| Epävirallista tietoa uuden sukupolven Windows "Longhornin" julkaisuajoista |
Uutis/keskustelusivusto Neowin.netissä liikkuu huhuja uuden sukupolven Windowsin, koodinimi "Longhorn", julkaisupäivämääristä.
Selvää on ainakin se, että Microsoft aikoo esitellä Longhornin tekniikkaa ohjelmoijille omassa WinHEC 2005-tapahtumassa, ehkä jopa Demon muodossa. WinHEC 2005-tapahtuma on avoin vain yrityksille. Tapahtumassa esitellään myös muita Microsoftin projekteja.
Tässä epävirallinen julkaisulista Neowin.netistä, jonka mukaan muun muassa ensimmäinen Beta-versio julkaistaisiin jo toukokuussa 2005:
Milestone 9 (platform complete) - 16th March 2005 Beta 1 - 25th May 2005 Beta 2 - 12th October 2005 Release Candidate 0 - 22nd February 2006 Release Candidate 1 - 12th April 2006 Release To Manufacturing - 24th May 2006
>>>> Lähde: Neowin.net >>>> http://www.neowin.net/
|
| Torstai, 13. Tammikuuta klo 10:09 - Ville Siirola |
| Matkapuhelin- ja tulostinyhtiöt yhteistyöhön |
Matkapuhelinyhtiöt Nokia, Siemens, Samsung, Motorola, NEC ja Korea Telecom sekä tulostinyhtiöt Lexmark, HP ja Epson ovat muodostaneet tilapäisen yhtymän koskien kamerapuhelimien kuvien tulostamista. Yhtymän on määrä luoda standardit ja ohjeet, että kamerapuhelimella otetut kuvat voitaisiin tulostaa.
Kuluttajilla on jo ollut mahdollisuus liittä puhelimiaan tietokoneisiinsa, mutta varsinaiset standardit ovat vielä puuttuneet. Uuden konsortion on määrä varmistaa, että kaikki puhelimeen tallennetut kuvat on mahdollista tulostaa yhteistyössä olevien tulostinfirmojen tulostimista tulevaisuudessa.
>>>> Lähde: The Register >>>> www.theregister.com
|
| Torstai, 13. Tammikuuta klo 9:47 - Ville Siirola |
| Googlen Gmailissa paha virhe |
Googlen ilmaisesta Gmail-palvelusta, joka julkaistiin viime huhtikuussa, löydettiin paha virhe, joka johti mahdollisuuteen lukea toisten käyttäjien lähettämiä viestejä. Virhe saatiin korjattua Googlen mukaan heti samana päivänä, kun ongelma havaittiin.
Googlen Gmail-serveri lähetti takaisin viestin lähettäjälle toisen käyttäjän viestejä, kun vastaanottaja-kentän osoitteen lopusta poistettiin merkki ">".
Googlen Gmailista on tullut suosittu, vaikka se onkin vasta Beta-asteella.
>>>> Lähde: Zdnet >>>> www.zdnet.com
|
| Keskiviikko, 12. Tammikuuta klo 20:27 - Ville Siirola |
| Kauppalehti: Finnetin DNA-asiakkaat kiinnostavat ostajaa |
Kauppalehti kirjoittaa tämän päivän lehdessään mahdollisesta Finnet-yhtiön ostohuhuista. Suomessa jo toimivaa mobiilioperaattoria kiinnostaa erityisesti DNA Finlandin liittymäasiakkaat, ei niinkään "vanhentuvat verkot" ( tällä tarkoitetaan uusimman teknologian 3G-verkkoja, joita Finnet-yhtiöllä ei vielä ole ). Mahdollisia ostajia ovat ainakin Elisa, Tele2 ja tanskalais-ruotsalainen TDC Song. "Finnet-kaupat ajoittuisivat aikaisintaan tämän vuoden lopulle --", sanoo Kauppalehden haastateltavana oleva nimetön investointipankin edustaja.
Raju operaattorien välinen kilpailu on syönyt DNA:n tuottoa jo muutaman vuoden ajan. Viime vuoden tammi-kesäkuun tulos painui ennen veroja 13 miljoonaa euroa tappiolle. Vuonna 2003 tappiota kertyi DNA Finlandissa, Finnet Comissa ja Finnet Verkoissa yhteensä kymmenen miljoonaa euroa ja vuonna 2002 45 miljoonaa euroa.
Liittymäasiakkaita DNA:lla oli kesäkuun 2004 lopussa 640 300. Mahdollisuus puhelinnumeron säilyttämiseen on hävittänyt DNA:n liittymäasiakkaita vuoden 2004 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 100 000:lla. Asiakkaita on häätänyt muun muassa huono asiakaspalvelu, kirjoittaa Kauppalehti.
Finnet-yhtiön suurimmat omistajat ovat Oulun Puhelin Oyj, Päijät-Hämeen Puhelin Oyj, Lännen Puhelin Oy ja Kuopion Puhelin Oyj.
>>>> Lähde: Kauppalehti 12.1.2005: "Finnetin DNA-asiakkaat kiinnostavat ostajaa" ( Essi Pohjola ) >>>> www.kauppalehti.fi
|
| Keskiviikko, 12. Tammikuuta klo 18:41 - Ville Siirola |
| Kiintolevyt lakkaavat kutistumasta |
Kovalevyvalmistajilla ei ole enää halua kutistaa tuotteitansa pienempään muotoon, kirjoittaa news.com sivuisto. Kiintolevy-yhtiöiden mukaan vieläkin pienemmät kiintolevyt johtaisi levytilan kutistumiseen, sillä nykyiset levyn koot eivät anna enää periksi lisätilalle.
Ongelma on havaittu erityisesti pienissä musiikkisoittimissa, muun muassa iPODissa, johon Hitachi valmistaa kiintolevyt. Suuri tallennuskapasiteetti on kiintolevyjen suurin kilpailuvaltti nopeaa Flash-muistia vastaan. Tallennuskapasiteetin pieneminen johtaisi kilpailukyvyn heikkenemiseen ja sitähän tallennusyritykset eivät halua.
>>>> Lähde: news.com >>>> www.news.com
|
| Keskiviikko, 12. Tammikuuta klo 18:16 - Ville Siirola |
| Apple esittelee uuden Mac Minin |
Apple tuo markkinoille uuden Mac-perheen jäsenen, jonka nimi on Mac Mini. Pienen kokonsa lisäksi se on myös Applen ensimmäinen halpatietokone, jota myydään alhaisimmillaan 499 USA:n dollarin hintaan ( noin 400 euroa ) 22.1.2005 alkaen.
Mac Minin sisällä pyörii PowerPC G4 prosessori 1,25 tai 1,42 GHz kellotaajuudella. Lisäksi löytyy 40 tai 80Gt kovalevytilaa, 256Mt SDRAM-muistia, CD-R/DVD-asema, ATI Radeon 9200 grafiikakortti. Liitännöistä löytyy muun muassa kaksi USB 2.0 ja yksi FireWire-liitännät. Paketin mukana ei tule hiirtä, näppäimistöä eikä näyttöä, vaan ne tulee käyttäjän hankkia erikseen.
OS-käyttöjärjestelmän lisäksi löytyy myös iLife-ohjelmisto, joka sisältää uusimmat versiot iTunes, iDVD, iMovie, iPhoto ja GarageBand -ohjelmista.
>>>> Lähde: Apple >>>> www.apple.com
|
| Tiistai, 11. Tammikuuta klo 17:40 - Ville Siirola |
| Vanhuksille oma PC |
Saksalainen yritys SIM ( Secure Internet Machines ) on kehittänyt kolmen PC:n tuotesarjan vanhuksille. Tietokoneissa on valmiiksi asennettuna ohjelmia ja palveluja ja on heti käyttövalmis.
Tietokoneita luvataan idioottivarmoiksi. Koneita pyörittää OS-käyttöjärjestelmä. Jotta vanhukset säästyvät ongelmilta on heiltä evätty mahdollisuus asentaa ohjelmia, ladata suuria tiedostoja, polttaa CD/DVD-levyjä ja muokata videoita.
Tavallinen malli maksaa 299 euroa, lisämaksua tulee muun muassa Internetin käytöstä ja tietoturvasta. Toisessa mallissa on vain näyttö ( näppäimistö ja hiiri ), jonka sisään on muu rauta tungettu. Kolmas kone on langaton vaihtoehto. Tietokoneet tulevat myyntiin toukokuussa 2005 ainakin vielä vain Alankomaissa ja Belgiassa.
>>>> Lähde: The Register >>>> www.theregister.com
|
| Maanantai, 10. Tammikuuta klo 20:29 - Ville Siirola |
| Rautasaitti Tiimin sähköpostiosoitteet muuttuvat |
Rautasaitti.comin ylläpitäjien sähköpostit muuttuvat tästä päivästä lähtien muodosta etunimi.sukunimi[at]rautasaitti.com muotoon etunimi[at]rautasaitti.com. Ylläpitäjille voi edelleen lähettää palautetta, parannusehdotuksia yms. uusien osoitteiden kautta. Yhteyttä voi ottaa myös Palaute-sivumme kautta.
Edellisten postilaatikoiden roskapostiongelmat olivat jo niin huikaisevia, että Rautasaitin ylläpitäjät päätyivät uusien osoitteiden luontiin. Vastaisuudessa roskapostin estämiseksi Rautasaitin ylläpitäjät eivät välttämättä aina julkaise sivuilla suoraan osoitettaan vaan kiertävät sen joko kuvin tai hiukan osoitetta muutettuna ( esim. käytämme muotoa etunimi[at]rautasaitti.com ), jolloin lukijan on itse muokattava osoite oikeaksi.
Pahoittelemme mahdollista vaivaa ja suuri kiitos yhteistyöstä.
Rautasaitti.com Tiimi Timo, Ville, Ukko
|
| Maanantai, 10. Tammikuuta klo 20:18 - Ville Siirola |
| Samsungilta maailman suurin OLED-näyttö - vielä |
Samsung on julkaissut maailman suurimman OLED-tekniikkaan perustuvan litteän näytön. OLED-tekniikkaan perustuvia litteitä näyttöjä käytetään erityisesti tämän päivän värillisissä matkapuhelinnäytöissä. Samsungin OLED-näyttö on 21' widescreen ja se pystyy jopa 1920x1200 suuruiseen resoluutioon. Kirkkaussuhde on hämmästyttävä 5000:1. Edellisen "suurimman OLED-näytön" valmistaja ( 20,1' ) oli LG Philips.
OLED-tekniikka muistuttaa kovasti LCD-tekniikkaa, mutta siinä on monia etuja. Hyvä kirkkaussuhde on yksi etuuksista. Lisäksi ruudunpäivitysnopeus on vaivaiset 1 ms kun LCD-näytöillä se on vähintään 8 millisekuntia. OLED-näytöt eivät tarvitse taustavaloa, jolloin näytöistä voidaan tehdä entistäkin ohuempia.
>>>> Lähde: NordicHardware.com ( bara på svenska ), Engadget >>>> www.nordichardware.com/, www.engadget.com/entry/
|
| Lauantai, 8. Tammikuuta klo 16:11 - Ville Siirola |
| AMD kunnolla mukaan kannettavien tietokoneiden prosessorikilpailuun |
AMD esitteli torstaina aivan uuden Turion-prosessoripiirin kannettaviin tietokoneisiin, jonka avulla se aikoo nostaa markkinaosuttaan nykyisestä vaivaisesta yhdeksästä prosentista. Kannettavissa tietokoneissa ehdotonta ykköspaikkaa prosessorivalmistajista pitää Intel, enimmäkseen Centrino-halpaprosessorien ansiosta.
Uusi AMD Turion on suunniteltu ohuille, kevyille ja vähän virtaa kuluttaviin kannettaviin. Markkinoille Turionin on määrä tulla tämän vuoden puolivälissä. Teknisiä ja hinnallisia tietoja ei ole vielä julkaistu.
Uuden perheenjäsen tulo ei vaikuta aikaisempien AMD:n kannettavien tietokoneisiin tarkoitettujen prosessorien tuotannon jatkumiseen.
Intelin on puolestaan määrä esitellä Centrinostaan toisen sukupolven kehitysmalli tämän vuoden alkupuoliskolla.
>>>> Lähde: Reuters, AMD >>>> www.reuters.com, www.amd.com
|
| Lauantai, 8. Tammikuuta klo 15:48 - Ville Siirola |
| Mozilla-selaimissa haavoittuvuuksia |
Kolme uutta haavoittuvuutta on löytynyt Mozilla-ydintä käyttäviltä selaimilta ( mukaan lukien Firefox ). Haavoittuvuudet ovat löytäneet muutamat tietoturvayhtiöt.
Ensimmäinen vika liittyy tiedostojen lataamiseen. Hakkeri voi muuttaa ladattavan tiedoston polkua, jolloin tiedosto onkin jotain aivan muuta kuin käyttäjä luulee. Toinen vika liittyy NewsGroup protokollan ( NNTP ) käyttöön. Hakkeri voi käynnistää mielivaltaista koodia kun News:// -yhteys on luotu. Kolmas vika on löydetty tavasta, jolla Mozilla käsittelee väliaikaisia tiedostoja.
Vikoja ollaan korjaamassa parasta aikaa ja ainakin ensimmäinen vika on korjattu Mozilla Foundation mukaan Mozilla 1.7.5 -versiossa.
>>>> Lähde: Esecurityplanet.com >>>> www.esecurityplanet.com
|
| Perjantai, 7. Tammikuuta klo 17:05 - Ville Siirola |
| Microsoft julkaisi Beta-version omasta AntiSpyware-ohjelmastaan |
Microsoftin omasta Windowsille tarkoitetusta AntiSpyware-ohjelmasta on ilmestynyt ensimmäinen beta-versio. Lisäksi 11.1. lähtien on mahdollista ladata myös Malicious Software Removal Tool, jolla poistetaan haitalliset vakoiluohjelmat, virukset ja madot. Molemmat ohjelmat ovat saatavilla Windows 2000 ja sitä uudemmille Windows-käyttöjärjestelmille.
Microsoftin ohjelman luettelo vaarallisista vakoiluohjelmista perustuu käyttäjien luomaan tietokantaan sekä Microsoftin omiin tietoihin vakoiluohjelmista. Kun käyttäjä liittyy SpyNetin käyttäjäksi, hän voi lähettää tietoja mahdollisista vakoiluohjelmista Microsoftille. Näin turvataan, Microsoftin mukaan, nopea tieto uusista uhkista käyttäjiltä toisille. Spyware-ohjelma päivittyy automaattisesti.
Lisäksi löytyy parempi suoja nettiselaamiseen. Ohjelma suojaa PC:tä WWW-sivujen ja ohjelmien yli viideltäkymmeneltä tavalta tartuttaa tietokone.
Microsoft Windows AntiSpyware Beta-versio on ladattavissa osoitteesta: www.microsoft.com/spyware
>>>> Lähde: Microsoft.com >>>> www.microsoft.com
|
| Perjantai, 7. Tammikuuta klo 12:06 - Ville Siirola |
| Sinilaser-DVD-formaatti yleistyy peleissä ja elokuvissa |
Sonyn ja usean muun yrityksen yhteishanke, sinilaserilla toimiva DVD on siirtymässä askeleen eteenpäin kehityksessään kun suuret peliyritykset, muun muassa Electronic Arts ja Vivendi, ovat ottamassa uuden teknologian käyttöönsä. Sinilaser-DVD-formaatti on kilpaillut suosiosta Toshiban HD-DVD-formaatin kanssa pitkään.
Korkealaatuiset elokuvat ja pelit vaativat paljon tulevaisuuden DVD-levyltä, joilta vaaditaan korkean tallennuskapasiteetin lisäksi hyvää tallennuslaatua. Lisäksi DVD-levyn koko on saatava pieneksi, jotta niitä voidaan hyödyntää muun muassa tulevaisuuden tallentavissa videokamera. Sinilaser-DVD pystyy kuusinkertaistamaan tallennuskapasiteetin tämän päivän DVD-levyihin verrattuna ja pystyy myös vastaamaan korkealaatuisen videon, äänen ja kuvan vaatimuksiin.
Numeroina sinilaser-DVD:n tallennuskapasiteetti on noin 50 gigatavua, kun Toshiban HD-DVD yltää "vain" 30 gigatavuun. Molempiin levyformaatteihin perustuvat tulevaisuuden DVD-laitteet pystyvät lukemaan myös tämän päivän DVD-levyjä, mikä on varmasti hyvä uutinen niille, joilla on varastossa paljon nykyisiä DVD-levyjä.
Sony on ilmoittanut, että se käyttää sinilaser-DVD-formaattiin perustuvia levyjä tulevaisuuden Playstation-laitteissa. Microsoft ei ole vielä tehnyt päätöstä Xboxin suhteen.
Sinilaser-DVD-levyjä suosivat muun muassa semmoiset isot yritykset kuin Dell, Samsung, Disney, Buena Vista ja LG.
Toshiban HD-DVD on saanut enemmän suosiota elokuva-alan yrityksissä: muun muassa Paramount, Universal ja Warner Bros.
>>>> Lähde: BBC News >>>> http://news.bbc.co.uk/
|
| Torstai, 6. Tammikuuta klo 9:17 - Ville Siirola |
| Adobe Acrobat 7.0 julkaistu; Adobe Reader Beta-versio Linuxille |
Adobe on julkaissut suositusta asiakirja-ohjelmastaan Acrobatista 7.0 version. Samalla ilmaisen Acrobat Readerin nimi muuttuu Adobe Readiksi. Ilmaisella Adobe Readerillä onnistuu edelleen vain PDF-dokumenttien lukeminen. Nyt myös Linuxin käyttäjille on annettu mahdollisuus käytää Adobe Readeriä, sillä ohjemasta on julkaistu Beta-versio Linuxille.
Adobe Acrobatissa suurimmat päivitykset kohdistuvat "teknillisten asiakirjojen" luontiin, kuten esimerkiksi insinööri- tai arkkitehtonisten asiakirjojen luontiin. Lisäksi WWW-sivulta avattavan PDF-tiedoston aukeamiseen luvataan lisää nopeutta.
>>>> lähde: Adobe, Zdnet >>>> http://www.adobe.com, http://www.zdnet.com
|
| Torstai, 6. Tammikuuta klo 8:49 - Ville Siirola |
| Xbox 2:sen epävirallinen koodinimi "Xenon"? |
"Xenon"-nimen uskotaan olevan tulevan Xbox 2 -pelikonsolin koodinimi. Microsoft ei ole kumminkaan vielä käytänyt tätä nimeä julkisuudessa. Sana kumminkin on levinnyt muutamilla pelisivuilla.
Xbox 2:sen odotetaan olevan entistäkin monipuolisempi viihdekeskus kuin edeltäjänsä. Uutta on myös piiritasolla, sillä uuteen Xboxiin piirit kehittelevät IBM, ATI Technologies ja SIS, kun taas nykyisessä laitteessa jyllää Intelin ja Nvidian piirit.
>>>> Lähde: news.com >>>> http://www.news.com
|
| Keskiviikko, 5. Tammikuuta klo 18:38 - Ville Siirola |
| Lisätehoa MAC:ille pelaamiseen ATI Radeon X800 XT:llä |
Ensi viikolla käynnistyvään MacWorld-tapahtumaan San Franciscossa ATI julkaisi tehomyllystään Radeon X800 XT:stä MAC version. ATI Radeon X800 XT Mac edition tukee myös Applen näyttöjä, joilla on korkea resoluutio, kuten esimerkiksi 30 tuuman Cinema HD Display. Radeonissa on myös tuki kahdelle näytölle ( joko Applen näyttöjä tai tavallisia VGA näyttöjä ).
"Radeon X800 XT siirtää pelaamiselämyksen MAC:illä uudelle tasolle", sanoo Aspyr Median kehitysjohtaja Glenda Adams.
Radeon X800 XT on esillä ATI:n esittelyalueella koko MacWorld-tapahtuman ajan. Hintaa uutukaisella on noin 499 USA:n dollaria eli noin 370 euroa.
>>>> Lähde: ATI >>>> http://www.ati.com
|
| Keskiviikko, 5. Tammikuuta klo 18:07 - Ville Siirola |
| Saunalahti tarjoaa 3G-palvelua GSM-liittymiinsä 10.1.2005 alkaen |
Saunalahti tarjoaa nyt kolmantena Suomen operaattoreista 3G-palvelua omiin GSM-liittymiinsä 10.1.2005 lähtien. Palvelu on käytössä kaikissa Elisan verkossa toimivissa Saunalahden GSM-littymissä. Palvelu on saatavilla kaikkialla Elisan 3G-radioverkon alueella, eikä vaadi SIM-kortin vaihtamista.
>>>> Lähde: Saunalahti.fi >>>> www.saunalahti.fi
|
| Tiistai, 4. Tammikuuta klo 18:59 - Ville Siirola |
| Punaisen Ristin WWW-sivut jumittivat |
Punaisen Ristin luoma WWW-sivusto Aasian luonnonkatastrofin uhreille kaatuili ja jumitteli, kun noin 650 000 selailijaa halusi päästä lukemaan listaa 24 tunnin sisällä.
Takkuilun takia sivun palvelin jouduttiin vaihtamaan entistäkin tehokkaampaan, joka ei sekään kestänyt valtavaa kävijämäärää ilman takkuilua. Teknisistä ongelmista johtuen kaikki halukkaat eivät ole päässeet etsimään mahdollisia rakkaitaan sivuston kautta.
Eilen ja tänään sivusto www.familylinks.icrc.org/home.nsf/home/webfamilylinks Takkauili pahemman kerran.
>>>> Lähde: ComputerWorld.com >>>> http://www.computerworld.com
|
| Tiistai, 4. Tammikuuta klo 18:40 - Ville Siirola |
| Commodore herää uudelleen eloon? |
Vuoden 2004 viimeisinä päivinä Tulip Computers myi legendaarisen Commodore-merkin 17 miljoonan euron kauppahinnalla Yeahronimo Media Venturesille. Kauppa oikeuttaa uuden omistajan käyttämään Commodore-merkkiä Yeahronimon tuotteissa. Yeahronimo saattaa jopa olla valmis tuomaan markkinoille uusia kehitettyjä ja muutettuja Commodore-tuotteita.
Suunnitteilla on luoda "maailmanlaajuinen viihdekonsepti", josta yksityiskohtia yritys ei vielä ole kumminkaan julkaissut. Voiko olla mahdollista, että historian eniten myynyt tietokoneyksikkö heräisi vielä jonakin päivänä eloon?
Yeahronimo jakelee päätoimisesti digitaalista musiikkia USA:ssa.
Lisää tietoa legendaarisesta Commodoresta saat muun muassa Rautasaitin artikkelista "Todelliset tähtilegendat".
>>>> Yeahronimo
>>>> Lähde: BBC Technology News >>>> http://news.bbc.co.uk/
|
|
| Keskustelu: |
Uusin viesti: Terve !!! 30.11.2007 klo. 19:38 Viestejä yhteensä:10951
|
|